keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Sukupuolitestejä

Vihdoinkin ihmiset ovat ymmärtäneet, että useimmat kuuluvat jonnekin sinne homo-hetero-akselin välille tai ulkopuolellekin...

Helsingin Uutiset etelä-painos 28.10.2009

perjantai 23. lokakuuta 2009

Valkoinen kupla

Tiina tilaa lehtiä. On onneksi jo lopettanut tilaamisen, mutta vielä on voimassa Me Naiset -lehden tilaus. Siispä sitä luetaan.

ViikonOlennaiset sivu on minusta kamala, hörvelöitä juttuja joltain älyvapaalla huumorintajulla varustetulta tyypiltä, öh, Virpi Salmi.

Mutta nyt oli juttu, josta olen samaa mieltä:

Valkoinen kupla

Hyh hyh, tupakkia ei saa polttaa eikä varsinkaan sen pakkauksesta saa näkyä, millaisia inhottavia pökäleitä rasia sisältää. Samalla logiikalla kansalaisten terveyttä voi edistää myös näin.

1. Pakataan myös makkara ja porkkana valkoisiin paketteihin. Ihmiset ostavat vahingossa porkkanana käyrän sijaan.
2. Maalataan kaikista lentokoneista lentoyhtiöiden logot piiloon. Kukaan ei löydä oikealle lennolle, lentäminen loppuu ja ilmasto pelastuu.
3. Peitetään kebabpaikkojen ikkunat valkoisilla teipeillä.
4. Piilotetaan liikennemerkit, koska ne kannustavat yksityisautoiluun.
5. Kastetaan viinerit sekä lihapiirakat kalkkimaaliin.

torstai 22. lokakuuta 2009

Unta

Viime yönä olin aikuisen tyttäreni kanssa pienen paikkakunnan lentoasemalla sijaitsevassa hotellissa. Olimme osa isoa ryhmää. Tuli lähtöpäivä. Huomasin, etta kaikki muut paitsi me ja yksi mies olivat jo lähteneet lentokoneelle.

Hirveää: emme ole vielä pakanneet rinkkojamme, tavarat hujanhajan. Tytär ei pistänyt tikkua ristiin. Minä pakkasin molemmat rinkat. Huhkien ja häärien, minuutti kerrallaan. Aikaa tähän meni tasan puoli tuntia.

Urakan jälkeen arvelin, että ehkä vielä ehdimme koneelle. Pyysin mieheltä, että hän näyttäisi, missä se lentokone on. Mies sanoi ulko-ovella, että ei hän ole menossa koneelle, hän asuu ihan vieressä.

Hiki valui. Missä lentokone? Vasemmalle: järvenranta. Takaisin. Oikelle: pelto. Emme ehtineet. Heräsin.

Stressiä?

torstai 15. lokakuuta 2009

Naisen kivitys

Saimme Tiinan kanssa kutsun ennakkonäytökseen ja käytimme sen ilolla vastaan. Naisen kivitys -elokuvan ensi-ilta on huomenna.

Tässä tietoa elokuvasta:

Vuonna 1986 Iranilaisessa kylässä ranskalaisen toimittajan sanelimeen tallentuu erään kylän asukin, Zahran, järkyttävä paljastus epäoikeudenmukaisen ja julman kohtalon kokeneesta Sorayasta.

Dramaattinen, tositapahtumiin perustuva kertomus viattomaan naiseen kohdistuvasta sorrosta ja epätasa-arvosta sekä rohkeasta yrityksestä saattaa yhteisön järkyttävät salaisuudet maailman tietoon.
Perustuu kansainväliseen bestselleriin.

NÄYTTELIJÄT:Jim Caviezel, Shohreh Aghdashloo
K-15, 114 min
Ensi-ilta 16.10.2009


Amerikkalainen OHJAAJA Cyrus Nowrasteh

* Ensinnäkin ihmettelen taas kerran elokuvan nimen suomennosta. Alkuperäisessä nimessä puhutaan Sorayan kivityksestä. Suomalainen nimi tekee aiheesta yleisemmän tason asiaa eikä tietyn henkilön tarinaa. Ärsyttävää.
* Emme suosittele elokuvaa heikkohermoisille. Elokuva kertoo juuri siitä, mitä nimi on, kivityksestä. Kivitys näytetään armotta kokonaisuudessaan ja läheltä. Mutta parasta on se, että surmaan johtavat syyt, ihmisten motivaatiot, manipulaatiot, naisten avuttomuus ja sankarihenki ja paljon muuta näytetään myös armotta ja läheltä. Varaudu kuitenkin pahoinvointiin.
* Suosittelemme elokuvaa niille, jotka eivät ole kuulleetkaan naisten kivitysrangaistuksesta tai ylipäätään joissakin maissa harjoitettavasta sharia-laista. Silmäsi aukenevat.
* Ohjaaja oli haastateltavana ennen elokuvaa. Hän kertoi olleensa Iranissa viime kesänä. Naiset olivat järjestäneet mielenosoituksen jotakin, en enää muista, mitä vastaan. Poliisi hakkasi ja murhasi naisia suoraan kadulle, näin ohjaaja kertoi. Siis viime vuonna! Hän myös muistutti, että brutaalia, naisia alistavaa, sharia-lakia noudatetaan vielä useassa maassa.
* Olemme samalla onnellisia, että emme elä missään näistä maista ja samalla hävettää oma onnekkkuutemme. Monella naisella ei ole pienintäkään vaikutusvaltaa omaan elämäänsä eikä kehoonsa. Samalla moni mies käyttää järjestelmän mahdollisuuksia sikana olemiseen. Yök!