Unta

Viime yönä olin aikuisen tyttäreni kanssa pienen paikkakunnan lentoasemalla sijaitsevassa hotellissa. Olimme osa isoa ryhmää. Tuli lähtöpäivä. Huomasin, etta kaikki muut paitsi me ja yksi mies olivat jo lähteneet lentokoneelle.

Hirveää: emme ole vielä pakanneet rinkkojamme, tavarat hujanhajan. Tytär ei pistänyt tikkua ristiin. Minä pakkasin molemmat rinkat. Huhkien ja häärien, minuutti kerrallaan. Aikaa tähän meni tasan puoli tuntia.

Urakan jälkeen arvelin, että ehkä vielä ehdimme koneelle. Pyysin mieheltä, että hän näyttäisi, missä se lentokone on. Mies sanoi ulko-ovella, että ei hän ole menossa koneelle, hän asuu ihan vieressä.

Hiki valui. Missä lentokone? Vasemmalle: järvenranta. Takaisin. Oikelle: pelto. Emme ehtineet. Heräsin.

Stressiä?